Seuramme saa Opetus- ja Kulttuuriministeriön seuratukea 2019-2021. Vuosien 2019-2020 tuki kohdentui uuteen toimintaan, mentorointiin sekä seuratoiminan kehittämiseen palkkatukena. Vuoden 2021 tuki kohdistuu laadun parantamiseen ja osaamisen kehittämiseen, mm. ohjaaja-akatemian osalta. 

Vuoden 2021 aikana käynnistimme Suomen Voimisteluliiton kouluttajalisenssin kautta Sirius ohjaaja-akatemian. Akatemiassa koulutetaan nuoria mukaan ohjaustoimintaan akrobatiavoimisteluun ja rytmiseen voimisteluun. Akatemian kautta valmentaja saa tutkinnon sekä työkokemusta. Akatemian ensimmäisessä vaiheessa on mukana yhdeksän nuorta ohjaajaa. Seuraava haku on marraskuussa 2021, jolloin valitaan uusi koulutusryhmä. Akatemiassa suoritetaan Voimisteluliiton I-tason tutkinto.

Käynnistimme Olympiakomitean Tähtiseura  -hankkeen osana kehitystyötämme. Tähtiseura -sertifiointi toteutetaan yhdessä lajiliiton ja Etelä-Savon Liikunnan kanssa. Seurassa hankkeesta vastaa nimetty tiimi, jossa on mukana vastuuhenkilöitä sekä valmentajia.

Seuramme strategiakauden 2020-2023 painopiste on toiminnan laadukas kasvattaminen ja monipuolistaminen. Oma Sirius Areena tarjoaa meille hyvät mahdollisuudet kehittää toimintaa ja kokeilla uusia toimintamuotoja.


Kumppanit

OP Suur-Savo

Tukijat

    

Yhteistyöverkosto

Etelä-Savon Liikunta ry      Suomen voimisteluliitto   Piruetti logo ovaali     Gymnastica Sport